Veitsiluodon Metsämiehet ry on metsästystä ja riistanhoitoa harjoittava voittoa tavoittelematon metsästysseura.Vuonna 1938 perustettu seura vaikuttaa tällä hetkellä Keminmaan, Simon ja Tervolan riistanhoitoyhdistysten alueilla. Seuran toiminta pohjautuu luonnonsuojeluun. Mukana toiminnassa ovat vahvasti ampuma-, kennel- ja riistanhoitojaostot. Toiminta perustuu aktiivisten jäsenten talkootyöhön. Seura on avoin kaikenikäisille kansalaisluottamusta nauttiville erähenkisille, metsästyksestä, kenneltoiminnasta ja riistanhoidosta kiinnostuneille henkilöille.
Seuran vuosikokous 2020

Seuran 2019 hirviarvat on arvottu
Onnea kaikille voittajille ja suuri kiitos kakille hirviarvan ostajille sekä niitä myyneille.

Metsästys ja koirakokeet ovat meneillään. Katsokaa koirakoekalenterista koeaikoja ennen metsälle lähtöä.
ERÄLEHDON KÄMPÄLLÄ ON TALKOILTU mm. lahtivaja.
Katso oheisista linkeistä esittelyvideot
ERÄLEHDON KYLMIÖ
Erälehdon kämpälle on rakennettu kylmiö seuran talkoovoimin. Aikaistettuun hirven pyyntiin ovat monet seurat joutuneet mukautumaan ja varmistamaan asiallisen lihan käsittelyn. Näin on myös meidän seurassamme ollut tarve toimia.
Ollikaisen joukkue Esko Soinisen vahvistamana ovat talkoilleet 9 päivän ajan kylmiötä, joka alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Kylmiöksi modernisoitu vanha lahtivaja on kaikkien seuran hirvijoukkueiden käytettävissä. Kymiö on tilava koska samoissa tiloissa on joskus roikutettu 7 hirven ruhoa yhtäaikaa. Seuran kokouksissa sovitaan kylmiön käyttöön liittyvät asiat kuten polttoaine, jätteiden käsittely, siivoukset jne.
Kuva Matti Ollikainen teksti Kyösti Pöllänen
RIISTANHOITOA
Metsäkanalintujen pesät ovat helppoa ravintoa pikkunisäkkäille
Haudontavaiheessa pesä on altis pienpetojen ja varislintujen saalistukselle, mutta riskiä voidaan pienentää merkittävästi suojaamalla maastosta löydetty pesä ihmisen toimesta,
Metsäkanalinnun pesän suojaaminen onnistuu kevein varustein. Helpoimmillaan työhön tarvitaan vain pala hajustettua saippuaa ja puukko. Jos pesä sijaitsee hakkuulla tai reitillä missä kuljetaan jalan on hyvä merkitä pesä huomionauhoin
"Saippuoinnissa" alueelta löytynyt pesä kierretään riittävän etäältä, noin 20 - 30 metrin säteellä rinkiin ja maahan vuollaan saippuasta tuoksuvia lastuja. Suojauksen on todettu ehkäisevän erittäin tehokkaasti nisäkäspetojen pesille aiheuttamia tuhoja,


Kanalintunaaraat luottavat viimeiseen saakka suojaväritykseensä. Kuvassa koppelo istuu pesässä. Neppaa kuvaa suuremmaksi jos ei löydy.
Kuvat ja teksti Kyösti Pöllänen
NUOLUKIVEN TARKKAILIJA

Nuolukivi on paikka, jossa hirvet alkavat käydä sen löydettyään. Sen vuoksi nuolukivi on hyvä riistakameran sijoituspaikka edellyttäen, että kamera on paikassa, jossa se saa olla rauhassa ilkivallalta. Maanvuokraussopimuksessa on hyvä mainita riistakameran käyttö riistanhoidon kannalta tarpeellisena välineenä ja sen käyttö maanvuokraajan puolesta siten luvallisena.
RIISTANHOITOA

Eläimet tarvitsevat suolaa hivenainetarpeensa tyydyttämiseen. Nuolukivet ovat mahdollinen keino vähentää eläinten hakeutumista tienvarsille nuolemaan tiesuolaa, samoin voidaan pyrkiä ohjaamaan niitä pois pelloilta ja taimikoilta. Talvella hirven päivittäinen ruokamäärä on vain 8–16 kilogrammaa. Ravinnon suhteen niukan talven jälkeen nuolukiville on käyttöä. Nuolukiviä on helppo viedä tarjolle keväthankien aikaan kelkkaillen tai hiihtäen. Huhtalan Jaani kävi jakamassa kiviä tolpan nokkaan viikolla 15.

Keminmaan Rhy:n järjestämät metsästäjätutkinnot ja ampumakokeet 2019
Kemi: Metsästäjäkurssi 5.8. - 8.8.2019 ja metsästäjätutkinto 12.8.2019
Keminmaa: Metsästäjäkurssi 18.11. - 21.11.2019 ja metsästäjätutkinto 25.11.2019
Metsästäjäkursseihin ilmoittautuminen tästä: https://www.kivalo-opisto.fi/
Ampumakokeet Hietakaulan ampumaradalla, klo 17.00 - 21.00, ilmoittautuminen klo 19 .00 mennessä.
Koepäivät 4.6. 12.6. 25.7. 2.8. 6.8. 14.8.
Jousiammuntakoe Hietakaulan ampumaradalla 15.8.2019 klo 18.00 alkaen.
TERVETULOA
Veitsiluodon Metsämiehet ry
TALVIKOKOUS PIDETTIIN 11.2.2019 klo 18
Veitsiluodon työväentalolla ( ent. Rytikarin työväentalo )

Hirvenmetsästysoikeus
Jarmo Kiuru
Kovakantinen 272 sivua
ISBN-13: 9789529413898
Kustantaja: Oikeusasematieto Oy
Julkaistu: 17.01.2019 uusi uudistettu painos
Värillinen sisältö: Kyllä
Tässä kirjassa tarkastellaan hirvenmetsästysoikeutta. Hirvenmetsästyksen
edellytyksenä on oikeus metsästää tarkoitukseen sopivalla, yhtenäisellä
vähintään tuhannen hehtaarin suuruisella alueella. Hirvenmetsästys vaatii
metsästäjiltä yhteistyötä niin seurojen sisällä kuin niiden välilläkin. Kirja
tarjoaa pelisääntöjä metsästäjien väliselle yhteistyölle.
Veitsiluodon Metsämiehet ry:n jäsenille
edullisesti suoraan kirjoittajalta!
Metsästyskausi jatkuu mutta osa riistaeläimistä ovat jo rauhoitettuja

Metsokin sai alkaa rauhassa riipiä männynneulasia 11.12.2018 Hienon kuvan tästä ehkä upeimmasta riistalinnuistamme otti seuramme jäsen Esa Sillanpää.
tks Kyösti P.
Aina hyvä välillä varmistaa rauhoitusajat Riistakeskuksen sivuilta TÄSSÄ LINKKI
VLMM ry hirviarpajaiset on suoritettu 4.12.2018
Veitsiluodon Metsämiehet ry 80 vuotisjuhlan kunniaksi kirjoitettu historiikin jatko-osa on julkaistu. Lue jatko-osa klikkaamalla kansilehteä

Jarmo Kiuru tapasi tämän Suomessa uhanlaisen Viiriäisen Simon Torviaavalla 18.11.2018

Ympäristöministeriön päätöksellä lähes kaikille Suomen pesimälintulajeille on määritelty ohjeellinen arvo.
Viiriäisen ohjeellinen arvo on 4205 €. Lue lisää Wikipediasta tästä Suomessa harvinaisesta linnusta.

Syksyisin pihapiirissä parvina vieraileva tilhi on hieno näky. Kuva Jukka Hautamäki

Kuvassa paikalla olleet seuran kunniajäsenyyden saaneet Aarne Nikula, Paavo Koskenniemi, Markku Kauppila ja Matti Ollikainen. Kuvassa vasemmalla seuran puheenjohtaja Jarmo Kiuru.
Seuramme 80-vuotisjuhla vietettiin 22.9.2018
Rytikarin työväentalolla
Juhlaväkeä tokkiintui paikalle mukavasti jo hyvissä ajoin ja juhlatunnelmaan päästiin heti ulko-ovella, jossa väki otettiin vastaan tervetulotoivotuksin. Tilaisuuden avasi seuran jo pitkäaikainen sihteeri Matti Ollikainen ja avauspuheen piti seuran puheenjohtaja Jarmo Kiuru. Sujuvasti mutta kiireettä jaettiin ansioituneille seuran jäsenille ja merkittäville seuran toimintaan vaikuttaneille henkilöiille huomion osoitukset. Naapuriseurat ja Suomen Metsästäjäin liiton edustaja esittivät onnittelunsa jo varsin iäkkäälle syntymäpäiväsankarille. Huomion osoitusten jälkeen esitti paikallinen Seniorikuoro Syke tilaisuuteen sopivia kappaleita johtajanaan Rita Rantamo.
Ruokailun jälkeen oli vapaan sanan vuoro. Risto Viljanen käytti lyhyen puheenvuoron kertoen vuosien varrella tekemästään riistanhoitotyöstä sekä asenteista ja kannanotoista, joita on joutunut kohtaamaan keskusteltaessa asioista päättäjien kanssa. Paljon on saatu aikaiseksi mutta tehtävääkin on vielä ja lisää tulee kun maailma muuttuu.
Juhlan lopuksi päästettiin paikallinen imitaattori JP Matikainen irti, jolloin juhlaväkeen alkoi liittyä aivan tasavallan korkeinta johtoa ja muita kuuluisuuksia.
Kuvat Tapio Tuoma, teksti Kyösti Pöllänen
Juhlassa jaetut huomionosoitukset
Kunniajäsenet Matti Kauppila, Terho Pohjolainen, Matti Ollikainen, Martti Lääperi, Aarne Nikula ja Paavo Koskenniemi
Suomen Metsästäjäliiton hopeinen ansiomerkki Risto Viljanen
Suomen Riistakeskuksen hopeinen ansiomerkki Kyösti Pöllänen
Ansioituneesta kenneltoiminnasta Kari Jussila, Taisto Martimo, Veikko Pynnönen ja Olavi Vallo
Ansioituneesta seuratoiminnasta Ari Välimäki, Pasi Ventelä, Raimo Kiirikki, Risto Iltanen, Lauri Tytärniemi, Paavo Anttila, Jorma Mikkonen, Esa Sillanpää, Rauli Uksila, Esko Pirttikangas, Jaani Huhtala, Antti Ventelä, Pekka Heikkinen, Olavi Heikkilä ja Heikki Pitkänen
Metsästävät maanomistajat Esko Soininen, Esko Tervaniemi, Tapani Hepoaho, Juhani Sotisaari, Rein Maiman, Seppo Koskenranta, Raimo Faarinen, Juha Forssel, Pentti Rantatorikka ja Tuomo Marttila
Seurayhteistoimintaa edistänyt Matti Salminen
HIRVIJAHTIA HARRASTUKSENA 2018
Kuin jatkumona viime syksyn juttuun tuli tänä syksynä Rytkösen perheeseen uusi hirvenkaataja

Arttu on yksi niistä suomalaisista nuorista, jotka hakeutuvat erä- ja luontoharrastuksien pariin
Esa Sillanpää kävi Huippuvuorilla kesällä 2018


HIRVIJAHTIA HARRASTUKSENA

Rytkösen Markon ja Ollikaisen Matin joukkueet ovat syksyn aikana metsästäneet varsin repaleisilla alueilla hyvässä sovussa. Naapureitten kanssa on ollut lievää parran pärinää. Markon ja Matin joukkueet ovat syksyn aikana tehneet tuloksellista yhteistyötä. Kuvassa porukka sunnuntain kaadolla. Nuorin oli 11 vuotias Arttu Rytkönen - saapa nähdä tuleeko Aleksin vertaiseksi?

"Ennen oli puuta reet ja miehet oli rautaa hiiohoi hiiohoi - puuta ovat miehet nyt ja mönkijät on rautaa hiiohoi hiiohoi ..."
Kuvat ja tekstit seuran jäsenten.
Seuramme jäsen Risto Mämmioja
Läntiselle poronhoitoalueelle myönnettiin tänä syksynä lupia 15 karhun kaatamiseen..
Yhden näistä luvista käytti Risto Mämmioja Muonion Haukivuomalla 13.10.
Lue koko juttu, joka julkaistiin 25.10. Luoteis-Lapin sanomissa


OMA RIISTA-PALVELU
VLMM RY ON OTTANUT OMALTA OSALTAAN OMA RIISTA SIVUT HALTUUN. SIVUILLA ON MM. SEURAN METSÄSTYSALUEKARTAT.
OMA RIISTAPALVELU ON NYKYAIKAINEN JA KOKO AJAN KEHITTYVÄ JÄRJESTELMÄ, JONKA KÄYTTÄJÄMÄÄRÄ KASVAA VAUHDILLA.
JOS HALUAT OLLA SIVUJEN KÄYTTÄJÄ NIIN ILMOITA OLLIKAISEN MATILLE METSÄSTÄJÄNUMEROSI. LUO OHJEIDEN MUKAAN TUNNUKSESI JA KIRJAUDU SIVULLE. HYVÄKSY SIVUILLA SEURAN KUTSU JA PÄÄSET SEURAN OMARIISTASIVUILLE / kpö
MATILLE VOIT ILMOITTAA METSÄSTÄJÄNUMEROSI JOKO PUHELIMELLA NUMEROON 040 5418180 TAI SÄHKÖPOSTILLA matti.kollikainen@gmail.com
kuva Risto Iltanen
SILTATYÖMAA TERVOLASSA

Ollikaisen ja Rytkösen joukkueet rakensivat Pirttikankaassa jämäkän näköisen sillan Varejoen yli 24.5.. Siltainsinööri on ottanut oleellisen huomioon eli sillan yli on kyettävä ajamaan mönkijällä silloin se kelpaa kaikkeen muuhunkin.
teksti kpö / kuvat M. Ollikainen Katsele lisää kuvia